Home

Ehasan 3.-4.9.2022 järjestämä

Zombie-tapahtuma Vihtijärvellä

Dusk of the death on syksyllä 2022 Vihtijärvellä järjestettävä selviytymisteemainen airsoft-peli. Tapahtuma on teemallisesti jatkoa vuonna 2010 järjestämäämme ensimmäiseen osaan.  Nyt järjestettävän tapahtuman juoni perustuu löyhästi Carrington 1 ja 2 -sarjaamme.

Tapahtumassa on kaksi pääosapuolta: Selviytyjät ja Sairastuneet. Selviytyjät jaetaan peliporukoiden ja halukkuuksien perusteella ryhmiin, jotka vuorollaan erissä suorittavat yksin tai muiden ryhmien kanssa erilaisia tehtäviä. Riippuen tapahtuman vaiheesta erätauoilla ryhmät joko pelaavat sairastuneiden joukoissa tai lepäävät. Päädyimme eräpohjaiseen toteutukseen sen vuoksi, että haluamme tarjota pelaaville ryhmille todellisen selviytymisen ja yksinäisyyden tunteen.

Tapahtumassa on myös käytössä kykyjärjestelmä, joka tarkoittaa sitä, että pelin alussa esimerkiksi selviytyjät-osapuolen pelaajilla ei ole mahdollisuutta parantaa toisia pelaajia tai käyttää omia asevalojaan tai mahdollisia yönäkölaitteitaan, vaan ne täytyy ansaita esimerkiksi tehtävien kautta. Muita kykyjä esimerkiksi sairastuneiden puolella on vaikkapa mahdollisuus käyttää airsoft-aseita.

Mikäli sinulla heräsi kysymyksiä, niin meidät tavoittaa nopeiten sähköpostitse tai Discordissamme.
Dusk of the death

TAPAHTUMAN KULMAKIVET

Eräpohjainen kierto

Tapahtuma on jaettu useaan erään. Selviytyjä-osapuoli on jaettu edelleen ryhmiin, jotka vuorottelevat sairastuneiden ja selviytyjien välillä. Sen lisäksi tapahtumassa on erikseen vakituisia sairastuneita ja siviilejä luomaan tunnelmaa.

Pelaajakyvyt

Tapahtuman edetessä pelaajilla on mahdollisuus ansaita erilaisia kykyjä, joista osan voi katsoa olevan positiivisia ja osan negatiivisia. Näitä voi olla esimerkiksi kyky käyttää asevaloa tai parantaa muita pelaajia.

Tehtävät

Eri osapuolet suorittavat pelinjohdolta saamiaan tehtäviä. Tehtävien menestyksekäs suorittaminen vaikuttaa osapuoleen ja tuleviin tehväviin. Tehtävät pääsääntöisesti vaikeutuvat tapahtuman edetessä.

Sairastuneet

Sairastuneet osapuolella pelaa vakituisia pelaajia ja erien välissä tauolla olevia selviytyjiä. Osa sairastuneista voi saada kykykorttien avulla esimerkiksi mahdollisuuden käyttää airsoft-aseita.