Selviytyjät

Osapuoli

Selviytyjät

Muutamia viikkoja Carrington eventin jälkeen alueen väestön keskuudessa alkoi leviämään tuntematon sairaus, joka aiheutti mm. hermotoiminnan heikkenemistä. Selviytyjät ovat pääasiassa sairaudesta selvinneitä ihmisiä, jotka pyrkivät takaamaan oman ja läheistensä turvallisuuden erilaisia uhkia vastaan. Sairaudesta selvinneet kokoontuivat Vihtijärvelle Hanalan kylään, missä oli toistaiseksi turvallista ja rauhallista. Joidenkin tietojen mukaan selviytyjiä olisi myös muuallakin Vihtijärven alueella.

Viimeaikoina sairauden levitessä yhä aggressiivisemmaksi on selviytyjien joukossa noussut suunnitelmia etsiä muita elossa olevia.

Perustietoa

Osapuolella pelaat selviytyjänä. Tarkoituksesi on suorittaa ennalta määritettyjä tehtäviä ryhmäsi kanssa ja tutustua Vihtijärven alueeseen.

Ilmoittautumalla tälle osapuolelle pelaat lähtökohtaisesti suurimman osan ajasta tapahtumassa selviytyjänä, mutta joidenkin erien ajan myös sairastuneena. Varaudu siis pelaamaan myös sairastuneena. Suosittelemme hankkimaan kasvomaskin ja varaamaan kyseisiin eriin paksummin vaatetusta.

Rajoitukset ja tavoitteet

Ikäraja 15
Varustus Vapaa. Siviilivaatetus suositeltava. Valohihanauha pidettävä kädessä.
Aserajoitukset Lähtöenergia max. 1.2J. Ei sarjatulta.
Tavoitteet Selvitä ja auttaa muita selviytyjiä.